MEIDÄN TARINA

Mistä kaikki alkoi?


Olemme tutustuneet koulun myötä, sillä opiskelemme yrittäjyyttä ja tiimijohtamista Proakatemialla Tampereen ammattikorkeakoulussa. Syksyllä 2020 aloitimme opinnot ja nopeasti huomasimme viettävän paljon aikaa yhdessä. Joona ja Atso ovat kämppiksiä opiskelija-asunnossa, jonka asuntonumerona on 52. Joona ja Atso ovat pitäneet ovet avoimina, jonka myötä Pyry, Kolu ja Veikko sattuivat lähes päivittäin viettämään aikaa yhdessä edellä mainittuun opiskelija-asuntoon. 

Huonon huumorin ystävinä perustimme 52:selle oman hallituksen, sillä järjestimme viikoittain opiskelutovereillemme ohjattua ajanvietettä. Tarina sai jatkoa, kun päätimme yhdessä rakentaa Jääsaunan Eteläpuistoon. Näin ollen ajauduimme tilanteeseen, jossa hallitus oli muodostettava aivan oikeasti, meidän uuden yrityksemme Viiskakkonen Oy taustalle.

Nyt haluamme jatkaa tätä tarinaa tuomalla meidän lähellemme upeita toimijoita, jotka ovat yhtä valmiita kuin me kokeilemaan ainutlaatuisia visioita. Saunakeidas on tästä hyvä esimerkki. Tämä on ensimmäinen kesä, kun työllistämme itsemme yrittäjinä.

Yhdessä tekemisen taika


"Olemme viisi nuorta oman tien kulkijaa, joilla on vahva halu luoda oma tarina. Inspiroivat tarinat harvoin syntyvät yksin ja huomasimme, että hyvällä porukalla saa aikaan hyviä asioita."


Uskomme siis vahvasti yhdessä tekemiseen.  

Meillä on kunnia saada tehdä hienojen suomalaisten yritysten kanssa yhteistyötä.  Uskomme myös hyväntekeväisyyden olevan yksi kantavista arvoista liiketoiminnassa. 


VASEMMALTA OIKEALLE: ATSO, JOONA, KOLU, PYRY, VEIKKO
VASEMMALTA OIKEALLE: ATSO, JOONA, KOLU, PYRY, VEIKKO


KUVA: Juha Veli Jokinen, LEHTIKUVA JÄÄSAUNA
KUVA: Juha Veli Jokinen, LEHTIKUVA JÄÄSAUNA
SAUNAKEIDAS
SAUNAKEIDAS
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita